keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kolmas viikko ja vähän viime viikkoakin

Heips olen hieman muuttanut blogia. Kirjoitan nyt pari kertaa viikossa. Viime viikon torstaina Vilja pääsi tarhan kautta lenkille
    Lenkin jälkeen pesulla
Perjantaina myös oli ajolenkki. Viikonloppu Viljalla meni leppoisasti vapaalla.
Tänään neiti pääsi taas tosi toimiin. Aamupäivä meni tarhaillessa. :)
   Ylettäiskö jos oikeen kurkotan
   Tältä näyttävät kuskin näkymät
   Neiti kävi pihtaroimassa lenkin ja pesun päälle





tiistai 27. toukokuuta 2014

Vapaalla

Tänään Vilja sai nauttia vapaapäivästä. Pienestä tihkusade kuuroista huolimatta kävi tarhassa. :)
    Käytävälle jääneet heinänkorret katoavat parempiin suhin

   -Mitäs tuolla tapahtuu?


maanantai 26. toukokuuta 2014

Toinen viikko!

Toinen viikko pyörähti käyntiin ja tänään pääsin itse näkemään vierestä neidin liikkeitä. Jani ajoi viljaa ja minä yhtä toista hevosta. Hyvin näyttää tyttö liikkuvan. Iltapäivällä Vilja pääsi käymään tarhassa :). Viikonloppu sujui neidiltä vapaiden merkeissä. Lauantai sunnuntai välisenä yönä pääsi olemaan yötä ulkona :)
    Lenkiltä palannut
    Vilja odottaa jo malttamattomana iltaruokia 

perjantai 23. toukokuuta 2014

Hiitillä

Vilja pääsi Janin kanssa tänään hiitille käytyään ensin tarhassa. Illalla hoidettiin neiti ja neidille laittetiin lämpökääreet. :)
   Helteestä huolimatta reippaana hiitille
   Neidillä kääreet jalassa
    Rankan päivän jälkeen saakin vähän väsyttää



torstai 22. toukokuuta 2014

Utelias

Viljalla oli tänään vapaapäivä. Tarhailua :). Olen tässä huomannut ,että neiti on tavattoman utelias. Tarhanportille pitää tulla katsomaan kuka tuli ja mitä hän tekee. Ja tänään ruokakuppia pestessä  neiti koko ajan joko tunki turpaansa kuppiin tai nypläsi kenkiä tai hiuksia :)
    Tarhassa utelias 

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Sateista

Tänään Vilja pääsi ulos päivällä. Osui hyvään väliin kun oli sateesta taukoa :). Iltapäivällä Jani kävi lenkillä tytön kanssa. Epäonneksi juuri silloin rupesi satamaan, mutta Vilja on reipas ravuri eikä pienistä hätkähdä.

    Vilja tutkailee nokkosia

    Vilja otti ennen lenkkiä päiväunet

    Vilja reippaana lenkille lähdössä 



tiistai 20. toukokuuta 2014

Lenkillä

Päivä takana ja taas nautittu auringonpaisteesta. Vilja pääsi aamusta tarhailemaan ja päivällä Jani kävi ajamassa hölkkää. Janin mukaan neiti oli normaali hyvä itsensä. :)

    Vilja heräilemässä aamulla

    Lenkiltä palannut

    Viljaa kiinnosti kovasti padi :)



maanantai 19. toukokuuta 2014

Ensimmäinen päivä!

Hei!
Nyt olisi siis ensimmäinen päivä takana ja päässyt tutustumaan Viljaan. Viljaan tutustuminen on ollut ilo sillä hänellä on hieno luonne ja on mukavan rento ja rauhallinen hoitotoimenpiteissä. Viljalla oli tänään vapaapäivä ja sai nauttia tarhassa auringonpaisteesta. Illalla vielä harjailin Viljaa ja neiti käyttäytyi oikein hyvin. :) 


    
   




torstai 15. toukokuuta 2014

Tervetuloa Hennan ja Viljan blogiin




Hei,

Olen Henna Kervinen, 18. Opiskelen Ypäjän Hevosopistolla kaksoistutkintoa ja suoritan työssäoppimisjaksoni Jani Hautaviidan tallilla Vermossa.

Osana opiskeluani ja työssäoppimistani pidän blogia, jossa kerron Vermon Raviliiga-varsa Viljan arjen kuulumisista. Työssäoppimisjaksoni kestää seitsemän viikkoa, eli kesäkuun loppuun asti, joka on siis näillä näkyminen myös tämän blogin elinkaari, ellei joku muu Viljan läheltä sitten innostu asiasta.

Kerron aluksi hiukan omasta taustastani. Olen kotoisin Vantaalta Korsosta. Hevosharrastukseni alko tavalliseen tapaan ratsastuskoulusta kolmannen luokan pakkeilla. Ravihevosista innostuin tullessani Ypäjälle opiskelemaan. Hevosopistolla hevostenhoitajat valitsevat suunnilleen opintojensa puolivälissä hevosalan suuntaumisensa, minä valitsin tuossa vaiheessa ravihevosten hoitamisen. Koska suoritan kaksoistutkintoa, vietän noin puolet opiskeluajasta  lukiossa. Valmistuminen häämöttää joulukuussa, jolloin pääsen siis viettämään yhtä aika ylioppilasjuhlia ja ammattiin valmistumisen juhlia. 

Vilja on vielä tätä kirjoittaessani minulle vieras, mutta noiden kuvien oton verran kävin sitä Finlandia-päivänä katsomassa. Tilanne korjaantuu ensi viikolla, jolloin kuulette meistä lisää.

Henna