torstai 26. kesäkuuta 2014

Opetuslähtö!

Nyt on sitten ensimmäinen etappi takana. Hienosti Vilja ravasi ja neiti otti aika rennosti koko tapahtuman.
   Hienosti kaverin kanssa oppari läpi
   Valjaat päälle
   Nyt on sitten ollut virallisesti numero
    Shekki kiinni ja kohti lämmitystä
   Lämmityksen jälkeen pieni huili tauko ennen varsinaista lähtöä

Opetuslähdön lisäksi oli toinen hieno aihe juhlia nimittäin Viljan 2.v synttärit
   Vilja sai lahjan ja hienon kortin

Tänään neiti nautti ansaittua vapaapäivää. Kävi iltapäivällä tarhassa. Hyvin palautunut eilisestä koitoksesta. Pirteeltä ja hyväntuuliselta vaikutti eikä ollut jäykkyyttä havaittavissa ja söi ruokansa normaalisti.







tiistai 24. kesäkuuta 2014

Valmistautuminen suureen päivään!

Viljan viime ja tämä viikko ovat menneet hyvin. Tiistaina ajettiin hiittiä. Keskiviikkona oli lepo päivä ja neiti osoitti viisautta menemällä suojaan sateelta tarhassa olevaan katokseen. Torstaina ajettiin kevyesti ja perjantain hiittillä ajettiin viimeiset kovat vedot ennen suurta päivää :). Viikonloppu meni vapaalla. Tosin tarhassa riehuessa ja lauantaina Jani joutui laittamaan toisen takakengän uusiksi kun neiti tiputti sen tarhaan. Maanantaina käytiin verryttelemässä lihaksia kävely/hölkkä lenkillä. Tänään vielä viimeistelevä hökkä lenkki ja kaiken pitäisi olla valmista huomiselle.
   Vilja kavereiden kanssa tiistain hiittillä.


   Vilja ottaa todella rennosti :) syö makuultaan kun seisominen käynyt liian raskaaksi :)


Nyt on neit viritetty viimeisen päälle. On niveliä hoitavaa savea etujaloissa ja BackonTrack lämpökääreet takajaloissa. Nyt ei muutakuin kaikkien sormet ja varpaat ristiin ja toivotaan että huomenna menee kaikki hyvin :)




maanantai 16. kesäkuuta 2014

Ajoa ja tapaamisia

Viime viikon tiistaina kevyt ajolenkki
Keskiviikko oli Viljalla vapaa. Tapaaminen sujui ainakin minun mielestä hyvin ja oli hauska nähdä niin monta innokasta hevosen omistajaa ja heidän ystäviään :). 



Torstai sujui Janin käydessä ajamassa.
Perjantaina oli hiitti päivä ja kurakelistä huolimatta Vilja meni hyvin. Sen vähän mitä näin ajaessani toista heppaa perässä ja kuran lentäessä.
    Lenkin jälkeen pitää ravat pestä hyvin pois myös naamasta 
   Illalla vielä kääreet jalkaan ja vähän reducinea jalkoihin. ( Reducine on pliisteri aine joka hoitaa niveliä rasituksesta aiheutuvien vammojen ennaltaehkäisyssä)

Maanantai sujui ajossa käyden. Talliin oli tuotu hepoille iso pussi porkkanoita mutta neidille eivät porkkanat tänään kelvanneet. Viljalla riippuu päivästä syököhän jotain herkkuja vai ei:)



maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kengitystä ja hammaslääkäreitä

Heips! Pienen teknisen vian takia en ole pystynyt kirjoittamaan, mutta nyt olen takaisin bisneksessä. Viime viikon Tiistaina neiti sai uudet kengät. Jani kengitti vaikka neidillä oli mennä hermot kun hänen mielestä kesti liian kauan. 

Keskiviikko aamuna Vilja odotti sisään pääsyä oltuaan yön ulkona
    
Vilja pääsi lenkille ja iltapäivällä odotti hammaslääkäri 
    Neiti hieman sekaisin vielä rauhotuksen jäljiltä. Jälleen pääsi viettämään yötä ulos

  Torstaina neiti kävi Janin kanssa hiitillä. Vilja oli ajossa hyvä oma itsensä
    
Perjantai ja viikonloppu sujuivat leppoisasti vapaalla. Perjantai sekä sunnuntai yöt sujuivat hyvin ulkoillessa 
    
Tänään tyttö oli ajossa. Kevyt lenkki Janin kanssa.

Vilja on näinä viikkoina osoittautunut viisaaksi varsaksi. Neiti käyttäytyy hyvin valjastaessa ja ajossa että hoitotoimenpiteissä.